Alf Rehn työskentelee organisaation ja johtamisen professorina Åbo Akademissa, mutta tunnetaan ”liikemaailman akateemisena kauhukakarana”. Hän on suosittu puhuja kolumnisti. Rehn vaatii taloustiedettä päiväkoteihin ja on sitä mieltä, että keskustelua työelämästä vaivaa surkastumisen porno: ”Kaikki valittavat, kaikki tuntevat olevansa syrjittyjä.”
Suomessa ja Tanskassa asuva Rehn on saanut kansainvälistä tunnustusta sijoittumalla Thinkers-listan gurututkalle. The Times on nimennyt Rehnin ”tulevaisuuden tähdeksi”.
Kahdeksan myyttiä työstä -sarjassa Rehn nähdään studiopaneelin vakiovieraana neljässä jaksossa: Suomessa työllä ei saa rikastua, Suomalainen ei osaa myydä, Suomalainen on ahkera työntekijä ja Yli 50-vuotiaat eivät saa työtä.
8 myyttiä työstä -ohjelmasarja TV1 tiistaista torstaihin 12. – 27.1.2016 klo 19.30 – 20.30, uusinnat samana iltana n. klo 23.00 ja lauantaisin klo 14/sunnuntaisin klo 12.50. Yle Areenassa kaikki jaksot 12.1. alkaen vuoden ajan. Tv-sarjan tuottaa ITV Studios Finland. Yhteistyössä ovat mukana Yle, Suomalaisen työn liitto, TEM, Tekes ja Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.